CTS Uutiskirje

 

Työ- ja elinkeinoministeriö houkuttelee määrätietoisesti konesali-investointeja Suomeen

Saksalainen Hetzner Online AG:n ilmoitti 10.12.2015 rakentavansa uuden datakeskuksensa Tuusulaan, Helsinki-Vantaan lentoaseman koillispuolelle.

Elinkeinoministeri Olli Rehn toteaa Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa, että Suomi toimii määrätietoisesti, jotta tänne saataisiin konesali-investointeja ja tietointensiivistä teollisuutta.

- Teemme töitä sen eteen, että Suomesta kehittyisi globaalin dataliikenteen solmukohta, Rehn toteaa.

- Suomi tarjoaa konesalitoimijoille vakaan ja luotettavan toimintaympäristön. Sitä on kehitetty aktiivisesti viime vuosina ja työ jatkuu edelleen. Suomen kilpailukykyä toimintaympäristönä on parantanut päätös alentaa konesalien sähköveroa muun teollisuuden tasolle. Lisäksi Suomi panostaa tietoliikenneyhteyksien kehittämiseen. Ensi vuoden alkupuolella valmistuva suora merikaapeliyhteys Suomesta Saksaan nopeuttaa tiedonsiirtoa ratkaisevalla tavalla, Rehn sanoo.

Digitalisaatio on yksi tulevan kasvun kärjistä

Rehn muistuttaa, että digitalisaatio on yksi Suomen talouden tulevan kasvun kärjistä. Digitaalisen liiketoiminnan pohjaksi Suomi tarvitsee vankan infrastruktuurin, joka koostuu niin työvoiman osaamisesta kuin fyysisestä infrastruktuuristakin. Digitalisaatio nojaa vankasti sekä nopeisiin että luotettaviin tietoliikenneyhteyksiin kuten myös tiedon tallentamiseen käytettäviin konesaleihin.

Uutta toimintaa luovat konesali-investoinnit synnyttävät kasvua ja tuovat Suomeen kaivattua taloudellista aktiviteettia. Suomeen houkutellaan aktiivisesti konesali-investointeja, jotka jatkossa muodostavat osaamisen ekosysteemin, joka ulottuu konesalien suunnittelusta aina niiden käyttöön ja ylläpitoon saakka.

- Investoinnit ovat rahallisesti merkittäviä, ja ne työllistävät varsinkin rakennusaikana sekä suoraan että välillisesti. Samalla ne vahvistavat digitaloutta ja ICT-klusterin osaamispohjaa, Rehn toteaa.

Suomen vahvuuksia ovat myös konesaleille suotuisa viileä ilmasto ja vakaa maaperä. Myös yhteiskunnalliset olot ovat vakaat. Suomessa on korkeatasoista ICT- ja tietoturvaosaamista sekä koulutettua työvoimaa. Myös Suomen sähköverkon toimintavarmuus on selkeä vetovoimatekijä.

Lähteet: Työ- ja elinkeinoministeriö