CTS Uutiskirje

 

Kymin sellutehtaan laajennus valmistumassa

UPM:n 160 miljoonan euron investointihanke Kymin selluntuotannon kasvattamiseksi on edennyt suunnitellusti. KYMI-700-projektiin sisältyvät uusi kuorimo, uusi sellun kuivauskone ja havukuitulinjan modernisointi. Projektin on määrä valmistua vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä.

- Suunnittelutyöt alkavat olla lopuillaan ja painopiste on siirtynyt työmaalle. Enää tehdään muutamia viimeistelyhommia, kertoo projektin suunnitteluvastuussa olleen CTS Engtecin toimitusjohtaja Antti Lukka.

Suunnittelun viimeistelytyöt työllistävät CTS:ltä vielä kymmenkunta henkilöä.

Projektin johtaja Tero Ojala UPM Kymmeneltä kertoo, että parhaillaan työmaalla tehdään asennustöitä projektin kaikilla osa-alueilla. Meneillään ovat sekä kone- ja laiteasennukset että sähkö- ja automaatioasennukset.

- Kuitulinjan muutokset ovat nyt siinä vaiheessa, että käynnistys tulee tapahtumaan elokuun puolivälissä. Kytkentäseisokki on työmaan huippukohta ja sitä varten on tehty jo suunnittelua ja käytännön valmisteluja, Ojala kertoo.

Kuivauskoneen käynnistämisajankohta ajoittuu niin ikään syksyyn.

Kesän aikana Kuusankosken työmaalla työskentelee asennus- ja asennusvalvontatehtävissä noin 500 henkilöä. UPM on kiinnittänyt erityistä huomiota työmaan työturvallisuuteen.

-Turvallisuusnäkökohta on meille erittäin tärkeä. Edelleenkään projektin aikana ei ole tullut yhtään poissaoloon johtanutta työtapaturmaa, sanoo Ojala.

UPM:n KYMI-700-projektiin sisältyvät uusi kuorimo, uusi sellun kuivauskone ja havukuitulinjan modernisointi. Projekti valmistuu vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä.  Projektin suunnittelusta on vastannut kouvolalainen suunnittelutoimisto CTS  Engtec Oy. Raumalainen Raumaster toimittaa uuden kuorimon. Sellun kuivauskoneen laitteistoineen ja järjestelmineen sekä havukuitulinjan modernisoinnin toimittaa itävaltalainen Andritz.

Investoinnin myötä Kymin vuosituotantokapasiteetti kasvaa 170 000 tonnilla 700 000 tonniin valkaistua havu- ja koivusellua. Kymin kapasiteetin lisäys on osa UPM:n tavoitetta kasvattaa yhtiön 3,3 miljoonan tonnin sellukapasiteettia 10 prosentilla seuraavan kolmen vuoden aikana.